sotomanrique

Soto | Manrique on täysi yhteiskuntavastuuprojekti.

Luonnonympäristön kunnioittaminen, solidaarisuus alueen ihmisten kanssa, rakkaus viinitarhoja kohtaan ja alueen viinien edistäminen maailmalla muodostavat yrityksen DNA:n. Heidän tavoitteena on tuoda loppukuluttajille maisemansa, kansansa, työnsä ja kulttuurinsa heidän ilmiömäisten viinien kautta.

Espanjan viinitarhoja on Soto I Manriquen näkökulmasta katsottava kulttuuriperinnöksi, koska ne osoittavat eri sukupolvien kunnioitusta, huolenpitoa ja huomioita. Monille viljelijöille viinitarhat ovat osa heidän kulttuuriaan ja perhettään.

Soto | Manrique-perhe on toiminut omistajina ja yhteistyökumppaneina erilaisissa viininviljelyprojekteissa, kuten esimerkiksi Belondrade ja Leda viñas viejas viinitiloissa. Tänään toinen sukupolvi liittyy liiketoimintaan omilla ja henkilökohtaisilla projekteillaan. 

Soto I Manriquen tavoitteena on suunnitella ja valmistaa rypälelajikkeita ja maaperää kunnioittavia viinejä. Kunnioitus, yksinkertaisuus, suora ja pystysuuntainen ilme sekä tuoreus ovat heidän intohimojaan. Kaiken tämän vuoksi he työskentelevät eri maanperissä istutettujen viinitarhojen kanssa, jotka taas antavat heidän viineilleen raikkautta ja eleganssia.

Myös itse viininvalmistuksessa heillä on samanlainen filosofia; tuotanto tulee olla mahdollisimman luonnollinen, välttäen kaikenlaisia ulkoisia tekijöitä, jotka voisivat vaikuttaa lajikkeiden persoonallisuuteen. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut astiat sekä hyvin käytettyjä tynnyreitä ovat viimeiset elementit, jotka he käyttävät viinien valmistukseen.

Kaiken tämän lopputulos ovat Soto I Manriquen erinomaiset viinit - viinit jotka ovat luotu nautittavaksi. Viinit ovat ryhdikkäitä ja hyvin tuoreita.  Alkuperäisiä viinejä menneisyydestä huomiseen.

www.sotoymanriquevo.com


Jaa: