HERKKUSIENIKEITTO

500 g herkkusieniä, 1 keltainen sipuli, 2 valkosipulinkynttä, 1 tl kuivattua timjamia, 1 vihannesliemikuutio, 5 dl vispikermaa, 5 dl maitoa, 1,5 tl Maizenaa, 2 rl kylmää vettä, voita, suolaa ja pippuria.

4 annosta. Lohko puolet herkkusienistä. Leikkaa ja hienonna sipuli. Kuullota herkkusienet, sipuli ja valkosipuli voissa (n. 2 rl) suuressa kattilassa n. 5 minuuttia. Lisää timjami, liemikuutio, kerma ja maito. Keitä n. 10 minuuttia. Leikkaa loput sienistä ohuiksi siivuiksi. Ota keitto liedeltä ja sekoita sauvasekoittimella. Lisää 2/3 jäljellä olevista sienistä keittoon. Keitä 2-3 minuuttia. Suurusta kylmään veteen sekoitetulla maissitärkkelyksellä. Anna hautua 2 minuuttia. Paista sillä välin loput sienistä voissa. Mausta keitto suolalla ja pippurilla. Tarjoile keitto ja koristele paistetuilla sienillä.

Bornicon & Salming

Bornicon & Salming maahantuo Suomeen viinejä Australiasta. Huolellisesti valituilla yhteistyökumppaneillamme on pitkä kokemus laadukkaiden, hinnoiltaan kilpailukykyisten viinien tuottamisesta ympäristöarvoista tinkimättä.